sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Kynsiblogit goes Xmas: Joulupukki

"Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki.
Eikö taakka paina selkää? Käypä tänne, emme pelkää!"


Viimeinen luukku Kynsiblogit bloggaajien joulukalenterista. Joulukuun ajan joululauluaiheisia kynsiä on putkahdellut blogeista joka toinen päivä ja minä osallistuin mukaan jopa kolmella lakkauksella.
Jouluaatolle lupailimme yllätystä ja tänään on sen aika! Meidän facebook-sivulta löytyy arvonta joten käykääpäs sieltä kurkkaamassa kuinka voitte osallistua.



Minä inspiroiduin vähän suomalaisesta joululaulusta Joulupukki. En erityisemmin pidä kappaleesta mutta halusin ehdottomasti lakata Joulupukkikynnet.

Mulle oli ihan suunnattoman vaikeaa valita kolmas joululaulu josta inspiroitua ja kun viimein keksin mistä halusin tehdä ei aika enää riittänyt niin monimutkaiseen lakkaukseen, joten päädyin tällaiseen kompromissiin ja valitsin yksinkertaisemman laulun.
Ehkä ensi vuonna saatte nähdä mitä olisin ihan oikeasti halunnut toteuttaa ;)



Näistä tuli ihan älyttömän söpöt! Tykkään ihan hirveesti. Mies oli sitä mieltä että joulupukilta on lähtenyt pää irti mutta esikoinen tykkäsi.


Käytetyt tuotteet:

Essie - Frist Base aluslakka
Essence - 16 Fame Fatal

Color Club - French Tip
Opi - Glints of Glinda
Essence - 44 Black is back
Essence - 24 indian summer
Essence - 46 Black is back
Konad - Gold liner

Konad - Top coat
ncLA - Gelous? Top coat


Oikein hyvää joulua kaikille!

lauantai 16. joulukuuta 2017

Kynsiblogit goes Xmas: Taivas sylissäni


Keneltä sai tähden, tuo katse pienokaisen?

Kuka poisti synkeyden yöstä paimenten?
Viisaat kuka johti luokse rakkaan lapseni?
Kuka solmi kruunun nyt sinun hiuksillesi?

Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien.

Tuotko lapseni nyt toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa itse taivastako saan?



Ken toi kyyneleitä silmiin pienokaisen?

Miksi äitiin tarraudut nyt niin vavisten?
Varjot toistaa sen nyt, enkeli on mennyt,
kaiken kauniin muistan, vaikka en voi ymmärtää.

Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien.

Tuotko lapseni, nyt toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa itse taivastako saan?



Täällä kaikkiin päiviin tuo ilo taivaallinen.

Lempeyttä, rakkautta silmiin ihmisten.
vaikka mitä tulkoon, niistä aina voimaa saan.
Sanat, jotka kuulin, ne unohdu ei koskaan,

Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien.

Tuotko lapseni, nyt toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa itse taivastako saan?


Keneltä sai tähden tuo katse pienokaisen? Betlehemin yllä loistaa tähti ikuinen.


Minun vuoroni osallistua uudestaan Kynsiblogit facebook-sivun joulukalenteriin.
Nyt ei kyllä tullut yhtään jouluiset kynnet mutta eipä sillä niin väliä.
Taivas sylissäni on suomenkielinen versio Carola Häggkvistin Himlen i min famn joululaulusta. Halusin tehdä lakkauksen tästä joululaulusta siitä syystä että laulu on ensinnäkin aivan älyttömän kaunis ja toiseksi minulle itselleni erittäin tärkeä.
Viimeksi viime vuonna lauloin tämän kirkossa näytellessäni Mariaa Betlehem -kuvaelmassa.
Betlehem -kuvaelma on nyt useana vuotena kuulunut joulunodotukseeni ja Marian rooli on osunut kohdalleni jo muutaman kerran. Kahdesti olen jopa ollut raskaana tässä roolissa ja silloin tuon laulun laulaminen saa itsellekin ihan kyyneleet silmiin.
Huomenna on taas jokavuotisen kuvaelman aika mutta huomenna en ole Maria vaan paimennan kahta pientä lammasta <3

Käytetyt tuotteet:
Essie - First Base aluslakka
Picture Polish - Cloud
Color Club - French Tip
Konad - Black leimauslakka
Avon - Gel Shine päällyslakka 
Leimauslaatat:
MoYou London - Bridal 04
Konad Square Image Plate 14
BornPretty - BP-70

Hyvää viikonloppua kaikille! 

Seuraava luukku aukeaa maanantaina 18.12 Kynstituulia -blogissa.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100 -kynnet

Onnea satavuotias Suomi!

Hurjaa ajatella että tänään kun vietämme itsenäisyyspäivää, itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta.
Juhlavuotta on vietetty erilaisin tapahtumin koko vuosi ja se huipentuu tänään Helsingissä klo 22 alkavaan ilotulitukseen. Me seurataan juhlahumua tänään telkkarista sairastamisen vuoksi mutta ollaan kuitenkin "hengessä mukana"



Ja siis pakkohan mun oli vielä lakata kynnet juhlaan sopivaksi!

Inspiraatiosta näihin kynsiin kiitämme Something Can Go Wrong -blogin Heidiä joka vahingossa lakkasi Suomen synttärikynnet tuossa marraskuussa. Heidin kynnet oli tosi ihanat ja halusin tehdä niistä vähän niinkuin oman version.
Lakkauksessa käytetin valkoista Color Clubin French Tipiä ja sinistä Catch of the Daytä. Keskisormeen lisäsin sinisiä strasseja.


Hyvää itsenäisyyspäivää!

NCLA Sunstruck ja synttärikynnet

Antakaa mun vaan sanoa että olen haaveillut tästä lakasta jo ennen kun tiesin sen olevan olemassa.
Rakkautta ensisilmäyksellä <3



Luin syyskuun lopussa Nenan blogista postauksen jonka jälkeen olin aivan täysin lumoutunut. En edes muista milloin joku kynsilakka olisi aiheuttanut mulle sellaisen 'pakko saada heti nyt, rakastan rakastan' -fiiliksen. Mutta tämä lakka sen tosiaan teki. Kuitenkaan mulla ei ollut heti aikaa rynnätä Cesarsille tätä ostamaan vaan piti hetki odotella ja sen jälkeen kun olin tämän vihdoin omakseni saanut, ei se kuitenkaan päätynyt ensimmäisenä kynsille.
Siinä vaiheessa kun aloin pohtimaan itselleni kivoja synttärikynsiä, ei sitä tarvinnut edes miettiä. Tämä oli ainoa vaihtoehto.



Tämä ihanuus on NCLAn ja Color4Nailsin yhteistyössä toteuttama lakka ja kantaa nimeä Sunstruck. Kaunis murrettu vaaleanpunainen, hieman marjapuuroinen lineaarinen hololakka. Täydellinen koostumus, helppo lakata ja kuivuu nopeasti. Swatch -kuvissa kaksi kerrosta ilman päällyslakkaa koska jostain syystä unohdin sen. 
Nenan sanoin tämä on täydellinen kaikille pienille (ja vähän isommillekin) prinsessoille. Siinä olen täsmälleen samaa mieltä.



Pohjana Sunstruck, halusin tehdä itselleni synttärikynnet. Mietin mikä lakka sopisi tämän kanssa yhteen vai sopisiko mikään. Toiveeni oli simppelit mutta samalla näyttävät ja tietenkin oli saatava lisää holoa. Pienoisen harkinnan jälkeen päädyin tekemään glitterliun yhdellä lempilakoistani FUN Lacquerin Black Holo Witch.  



Liukuvärin tein töpöttelemällä Black Holo Witchiä vähän meikkisienen kärjellä sekä lakan omalla siveltimellä.
Uuden ikäni 27 kirjoitin ensin mustalla tussilla ja sen päälle lakkasin varovasti pienellä siveltimellä.
Päälle laitoin paksun kerroksen NCLAn Gelous? päällyslakkaa tasoittamaan glitteriä ja tietenkin tuomaan  kiiltoa.
Näistä tuli niin upeat että en meinaa malttaa olla tuijottamaatta.

Lisäksi en ollut pitkään aikaan tehnyt glitterliukua mutta nyt ehdottomasti pitää tehdä pian uudestaan, olin ihan unohtanut kuinka paljon niistä tykkään.



Vietin syntymäpäiväni eilen sairaana sängyn pohjalla ja jatkan sairastamista edelleen mutta ainakin kynnet olivat "on fleek". 

Taas ollaan vuosi vanhempia ja ehkä viisaampia. Oon pitkään ajatellut että en halua vanheta mutta jotenkin tänä vuonna ei yhtään hauttaa. Eikä oo mitään kriisiä, vielä :D



Mitäs te tykkäätte Sunstrucksista? Entä glitterliusta? Miellyttääkö tämmöiset erittäin tyttömäiset? Itselläni ihan sydän sulaa.


Molempia lakkoja voi ostaa Cesars Shopista.

maanantai 4. joulukuuta 2017

Kynsiblogit goes Xmas: Petteri Punakuono x2

Joulukuun neljäs päivä, Kynsiblogit joulukalenterin toinen luuku ja minun vuoroni julkaista teille joululauluaiheiset kynnet.

Eikä siinä vielä kaikki sillä innostuin tästä niin kovasti että tein kahdet. Olen tällä hetkellä jotenkin täysin hurmioitunut jouluaiheisita kynsistä, johtuen ehkä siitä että viime vuonna kaikki aika meni raskauspahoinvoinnista kärsimiseen enkä lakannut yksiäkään. Asia korjataan tänä vuonna ja jouluun mennessä ollaan sitten ihan kyllästytty. Kuulostaako hyvältä?



Minun joululauluni on Petteri Punakuono. Valinnalleni ei ole sen kummempaa tarinaa kuin että ajattelin kyseisen laulun inspiroivan kivoihin kynsiin.
Mua jotenkin kiehtoi ajatus poroista ja reestä taivaalla, joten päädyin tämmöisiin siluetti kynsiin.
Näistä tuli ihan vahingossa yllättävän samanlaiset kun Lauran tekemät kynnet tässä edellisessä joululaulu postauksessa. Mua ihan hymyilytti Lauran postausta lukiessa kuinka ollaan satuttu tekemään näin samanlaiset.



Pohjalle lakkasin liukuvärin NCLAn Volgalla ja Picture Polishin Lakodomilla. Porot ja reen maalasin mustalla akryylimaalilla Messy Mansionin decal matolle joista sitten siirsin ne kynnelle.
Tää toimi ihan loistavasti paitsi että decaleista tuli hieman liian paksuja ja ne oli vaikea saada asettumaan kynnelle.

Huomatkaa Petterin punainen nenä pikkurillissä! Sillä hän johdattaa pukin pulkan kilttien lasten luo.




Nämä toiset ovat sitten vähän perinteisemmät Petteri kynnet ja tämän tyylisiä on netti pullolaan.
Oon halunnut jo pari vuotta tehdä tämmöiset mutta jotenkin se on vaan jäänyt. Inspiraatio näihin alunperin NailsbyCambria instagramista.
Nämä kynnet toi kyllä heti joulufiiliksen. Sen täytyy olla tuo punainen lakka mikä sai oloni tuntumaan jouluiseksi vaikka kotiakaan ei ole vielä koristeltu. 



Käytin Essencen 16 Fame Fatal ja China Glazen Ring in the red lakkaa, molempia yhden kerroksen.
Nimettömään lakkasin Petterin alle Color Clubin French Tip valkoista. Petterin pää on OPIn San Tan-tonio ja sarvet Opin Suzi Loves cowboys
Silmissä samaa valkoisa kun aiemmin ja musta on Essencen 46 Black is back.
Nenä samaa punaista kuin muissa kynsissä.

Kivat, simppelit mutta erittäin jouluiset sanon minä.


Mitäs tykkäsitte, kummat on teidän mieleen enemmän?
Odotatteko jo innolla joulua?


Seuraava luukku aukeaa 6.päivä I don't think twice, I just do... -blogissa.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Kynsiblogit goes Xmas


Me päätettiin Kynsiblogit -bloggaajien kesken järjestää nyt joulukuussa teemakuukausi. Se on vähän niin kuin joulukalenteri missä julkaistaan joululauluaiheisia kynsipostauksia joka toinen päivä. Jouluaaton luukku on sitten vähän spesiaalimpi, se julkaistaan tuolla facebook -sivun puolella ja on yllätys vielä sinne asti. Käykäähän tykkäämässä →
Meidät löytää myös Instagramista ja teemakynnet tulevat löytymään hastagillä #kynsiblogitgoesxmas

Mukana joulukalenterissa minun lisäkseni ovat
Kynsituulia
Dile Nails
Timantteja kynsillä
Nena Sofia's Nails
Strokes of Color
The Yellow Nails
Mielenmaisemani
I don't think twice, I just do
Elämän ihastukset ja vihastukset. 

Ensimmäinen luukku aukeaa huomenna Timantteja kynsillä blogissa :)

Hyvää joulukuuta ja joulun odotusta kaikille <3

Syyskynnet joulukuussa.

Joulukuun ensimmäinen päivä on ihan hyvä hetki julkaista syyskynnet jotka on jo pari viikkoa sitten lakannut. Ajattelin ettei näiden kanssa ole mikään kiire kun ei tuota lunta ole näkynyt mutta tietenkin tänä aamuna kun heräsin maa oli valkoinen ja lisää satoi. Positiivinen ylläri kylläkin, ehkä mulla on pitkästä aikaa valkoinen syntymäpäivä ja kenties joulukin.




Nämä ovat tämän syksyn ainoat kunnon kynsikoristelut mitkä olen tehnyt sillä pääasiassa olen kiireistä johtuen kulkenut vain yksivärisillä lakkauksilla. Kun en halloweenina ehtinytkään osallistumaan Kynsiblogit goes Halloween teemaan koska olin ajatellut koristella kynteni vapaalla kädellä maalaten, tajusin jälkikäteen että munhan on taas otettava käyttöön mun rakastettu  silikonimatto. Niinpä tein nämä leimadecalit matolle ja siirsin ne vasta sitten kynnelle. Ratkaisi ongelman sen suhteen ettei tarvinnut itkevää vauvaa hoitaa kosteilla kynsillä vaan pystyi rauhassa pitämään tauon ilman pelkoa että pilaa kynnet tökätessä ne johonkin.


Olen muuten jo jonkun aikaa miettinyt kumman väristä taustaa mun kannattaisi käyttää vai riippuuko se ihan lakkauksesta. Mitä mieltä olette? Valkoinen joka näyttää yleensä harmaalta vai musta?


Kuten mainitsin tein leimadecalit, käytin UberChicin laattaa Fairytalae 01.
Lakkasin pohjalle yhdenkerroksen Color Clubin French Tip lakkaa (paras valkoinen) ja sen päälle  kerroksen Essencen 2015 joulukalenterista tullutta Message From The North Pole lakkaa.
Sotkin laatalle neljää Konadin leimauslakkaa ja sain aikaan tosi kivat moniväriset leimat.

Mitäs tykkäätte?
Nyt voi varmaan hyvillä mielin siirtyä lakkaamaan joulukynsiä.


Ps. Järjestetään Kynsiblogit -bloggaajien kanssa teemakuukausi nyt joulukuussa. Käykää lukemassa lisää tästä postauksesta.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Picture Polish Mossy

Picture Polish Mossy, tuo syksyn ja talven suosikkini ja ehdottomasti mun kaikkien aikojen lemppari vihreä.



Picture Polish julkaisi Mossyn syksyllä 2016. Lakka on Sasshhaaaan suunnittelema ja saanut inspiraationsa luonnosta. Mitä en ollenkaan ihmettele sillä onhan se ihan täydellinen sammaleen vihreä.



Mossy muistuttaa China Glazen It's Alivea ja oikeastaan ennen viime syksyä olin ehtinyt It's Alivelle korvaajaa jo neljä vuotta. Voitte varmasti kuvitella kuinka riemuissani olen sillon ollut kun tämä on julkaistu.




Viikko sitten Picture Polish järjesti swatchaus kilpailun jonka teemana oli neule ja minä osallistuin siihen Mossylla. Suurin syy Mossyn valintaan oli siihen täydellisesti yhteen sopiva neuleeni. Ne ovat niin kauniiit yhdessä.


Picture Polishin kilpailuissa on aina ihan käsittämätön määrä upeita osallistumisia enkä oikeastaan edes oleta pääseväni Top 20. Haasteisiin on kuitenkin mukava osallistua sillä ne antavat inspiraatiota kun teema on jo valmiiksi annettu.
Kuukausi sitten osallistuin Picture Polishin kisaan jonka teemana oli pitsi, kuva kynsistä löytyy jo instagramista mutta jos haluatte postauksen siitä miten kynnet toteutin voisin sellaisen kirjoittaa.


Kuinkahan monta kertaa olen vuoden aikana lakannut Mossylla enkä kertaakaan ole koristellut lakkausta. Näin kävi tälläkin kertaa. Osittain siitä syystä että kyseessä oli swatchaus kisa mutta osittain myös siksi että se on vaan niin kaunis jopa ylhäisessä yksinäisyydessään. Ehkä minä vielä joskus raaskin tämän koristellakin.




Kirjoitusapurina meidän pikku bebe joka ei olisi millään halunnut antaa äidin rauhassa kirjoittaa :D

perjantai 8. syyskuuta 2017

Picture Polish, Matching Lips and Tips part 2

Kuten jo eilen lupasin tässä tulee swatchit lopuista Picture Polishin kynsilakka-huulipuna duoista. Ensimmäisen postauksen voit lukea täältä.

Tänään esittelyssä Bordeaux, Bonkers ja Embrace.





Bordeaux on vuonna 2015 Nil Nailsin kanssa yhteistyössä julkaistu lakka. Aivan ihana tummaviininpunainen joka sisältää holohippuja. Tämä lakka on vielä siitäkin syystä ihan mahtava sillä huolellisesti lakattuna yksi kerros riittää.





Tämä huulipuna on niin kaunis. Mä olen todella punaisten huulipunien rakastaja ja vielä näin syksyllä erityisesti tämä tumma kaunotar saa vakiopaikan mun meikkipussista. Ihan pelottaa jo koska tämä loppuu.




Bonkers on vuonna 2014 julkaistu lämmin, marjaisen violetti creme. Aivan ihana. En omista tätä lakkaa itse vaan tämä oli kuvauksien ajan siskoltani lainassa (kiitos!), mutta luulen että tämä pitää kyllä hankkia itsellekin kun tämä on niin kaunis ja ihan täydellinen alkavaan syksyyn. Kaiken huipuksi YKSI kerros!!!





Bonkers huulipuna aivan saman värinen kuin kynsilakkakin. Ihan kiva, mutta itse en vain osaisi käyttää tämän väristä huulipunaa. 

Onneksi siskoni osaa. Hän kehui väriä ja koostumusta kyllä todella paljon.




Embrace duo on nyt kesällä 2017 julkaistu setti. Tämä kynsimaailmassa tunnetun Sveta Sandersin suunnittelema duo on Special Edition eikä näitä voi ostaa erikseen niinkuin muita lakkoja ja huulipunia. Väri on sävyltään sellainen likaisen vaaleanpunainen. Mietin pitkän tovin kuinka kuvailisin tätä väriä suomeksi ja minkä värinen tämä nyt oikeasti onkaan.
Tulin lopulta siihen tulokseen että värin hex-arvo olisi ehkä #c18282 (RGB 193, 130, 130) mutta ei tälle mitään virallista nimeä kyllä ole. 
Kaksi kerrosta parasta Picture Polish laatua. 
Kun olin lakannut kynteni minulle tuli heti enmimmäisenä semmoinen olo että jos pitäisi valita yksi väri/lakka mitä käyttäisi koko loppu elämänsä se olisi tämä.




Kun tilasin tämän duon kuvien perusteella ajattelin että ehdotomasti tykkään tästä huulipunasta. 
Kuitenkin kun sain tämän käteeni ja aloin ottamaan kuvia säikähdin kun se näytti nudemmalta kuin olin ajatellut.
Kun vihdoin sain tämän huulille oli säikähdys ollut turha. Tämä on just niin ihana kuin olin kuvitellutkin, jes!




Mitäs tykkäätte näistä kolmesta?
Entä kaiken kaikkiaan kaikki kuusi?

Minä tykkään todella paljon. Picture Polish on hienosti onnistunut toteuttamaan saman sävyisiä huulipunia joilla on hyvä koostumus ja kesto. Tykkään kaikkien huulipunien satiinisesta lopputuloksesta ja Love, Watermelon, Bordeaux ja Embrace pääsivät kaikki eteisen peilikaappiin, josta voin sitten nopeasti valita oikean huulipunan päivän fiilikseen. 
Kuulostan ehkä todella innostuneelta huulipunista mutta kun laittautuminen on tässä parin kuukauden aikana ollut hyvinkin vähäistä niin innostuminen tulisi varmaan vähemmästäkin.

Kaikkia duoja oli vielä kun viimeksi tarkistin Cesarsilla jäljellä. Kynsilakkoja Embrace duoa lukuunottamatta voi ostaa myös erikseen.

Hyvää viikonloppun alkua kaikille!



torstai 7. syyskuuta 2017

Picture Polish, Matching Lips and Tips part 1

Mitenkäs sitä aloittaisi.
Reilu kolme kuukautta kestävän blogitauon jälkeen on vaikea tulla takaisin. Pitäisikö selittää poissaolon syytä vai vaan jatkaa siitä mihin on jääyt?
Blogi nyt vaan joutui tahtomattani olemaan tauolla ja syy siihen on hyvinkin simppeli. Loppuraskaus oli äärimmäisen vaikea ja sen jälkeen itse vauva-arki on pitänyt kiireisenä. Halu päästä takaisin blogin pariin on ollut suuri jo pitkään mutta vuorokaudessa ei meinaa tunnit riittää, tätäkin kirjoitan keskellä yötä :D
Mutta ei niistä asioista sen enempää vaan mennään suoraan asiaan!
Mulla nimittäin on swatchit kaikista Picture Polishin yhteensopivista kynsilakoista ja huulipunista.



Picture Polish julkaisi viime syksynä viisi kynsilakkojen kanssa saman nimistä ja yhteensopivaa huulipunaa. Tänä vuonna julkaistiin vielä Sveta Sandersin kynsilakka-huulipuna setti.
Olen jakanut tämän postauksen kahteen osaan vaikka sävyjä onkin vain kuusi. Kuvia on vain niin paljon että tästä tulisi ihan kilometri postaus yhdellä kertaa joten tehdään nyt näin. Part 2 tulee ulos huomenna.
Tänään esittelyssä, Love, Watermelon ja Grace.


Love on vuonna 2013 julkaistu neon punainen creme. Valaistuksesta riippuen hieman oranssihtava niinkuin useat neon punaiset. Kaunis sävy mutta lakka tarvitsee 3 kerrosta peittääkseen, kuvissa se oli ok mutta livenä näitä katsellessa mietin pitäisikö lakata vielä neljäs kerros.


Kaunis, kirkkaan puinanen. Ehdottomasti jatkoon! Koostumus on ihanan kosteuttavan oloinen. Huulet eivät ole käytön aikana eivätkä sen jälkeen yhtään kuivat. Nämä on todellakin "matching duo"



Watermelon on vuonna 2009  julkaistu kesäisen lämmin pinkki creme. Koostumus on aivan loistava, kaksi kerrosta. Olen tähän väriinkin aivan rakastunut!





Huulipuna oli huulilla mielestäni hieman viileämmän sävyinen kuin miltä lakka vaikuttaa pullossa mutta asiaan voi vaikuttaaa myös kuvien eri valaistuis. Tää huulipuna on ihana, ihana, ihana!!!




Grace on vuonna 2014 julkaistu viileän roosa sävyinen lakka joka sisältää hopeisia holohippuja. Tekisi mieleni jopa sanoa että tämä on yksi PPn klassikkolakoista, ainakin minulle. Kaksi kerrosta riittää vaikka ensimmäisen jälkeen tuleekin ajateltua että tämä ei peitä ikinä.
Grace on yks mun ihan vakkari lakka ja sillä voi lakata kynnet aina eikä ikinä mene pieleen.




Grace huulipunasta ei ole kuvaa huulilla sillä tämä setti meni synttärilahjaksi siskolleni. Kynnetkin lakkasin omalla lakallani vaikka kuvat onkin otettu tästä setistä.





Mitäs mieltä olette?
Täytyy kyllä sanoa että Picture Polish huulipunat ovat oikein positiivinen kokemus, aivan ihanat sävyt ja koostumus on loistava aivan niinkuin lakoissa. En käytä kohta mitään muuta kun olen niin täysin rakastunut näihin.

Kaikkia duo-settejä myydään Cesarsilla mutta pelkkiä lakkoja on mahdollisuus ostaa myös yksittäin Embrace duoa lukuunottamatta.

Huomisessa postauksessa sitten Bordeaux, Bonkers ja Embrace.