torstai 6. lokakuuta 2016

Sun flowers

Syksy on ollut poikkeuksellisen aurinkoinen ja kuiva tai ainakin siltä minusta tuntuu.
Tätä vuotta on kuitenkin enää vain kolme kuukautta jäljelllä ja säät kylmenevät koko ajan talvea kohti joten kannattanee julkaista viimeiset kesäisemmät kynnet täällä ennen kuin pakkaset alkaa.

Värien puolesta nämä kynnet sopivat myös hyvin syksyyn. Pääosassa nähdään Picture Polishin Sun Flower joka on tehty yhteistyössä instagramissa suositun De Brizin kanssa


Yleensä en välitä keltaisesta, en lakoissa, vaatteissa tai muuten mutta tämän kohdalla hämmennyin. Picture Polishille tyypillinen holohippu sai minut suorastaan rakastumaan tähän. "Kyllähän tytöllä nyt muutama keltainen pitää olla" perustelin ostosta itselleni :D
Samalla kerralla ostin Cesars Shopista myös Messy Mansionin laatan MM68 sillä pystyin jo päässäni kuvittelemaan auringonkukka-decalit mitkä tahdoin tehdä.



Näistä kynsistä löytyy tutoriaali youtubesta jonka voi katsoa täältä.

Mutta yksinkertaisuudessaan siis tehdään leimadecalit silikoniselle decal-matolle ja siirretään ne sitten kynnelle. Decalit asettelin kynsille joille olin lakannut kerroksen Color Clubin French Tipiä joka on ehdottomasti mun lemppari valkoinen koska se peittää niin hyvin yhdellä kerroksella.
Etusormeen ja pikkusormeen lakkasin kolme kerrosta Sun floweria.




En enää tarkalleen muista kuinka monta päivää nämä oli kynsillä mutta kauan. Viikon jälkeen menin jo sekaisin laskuissa. Tykkäsin näistä todella paljon!
Mitä mieltä te olette? Tykkäättekö keltaisesta entä kuuluuko tämä lakka teidän kokoelmiin?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Se on minulle tärkeä.